Nyt on ollut taas koko viikon sellainen fiilis, ettei huvittais yhtään mikään. Alkuviikko töissä oli oikeastaan ihan ok ja Vanu-kissan kotiutuminen on ollut koko viikon paras asia, ainakin tähän mennessä.
Keskiviikkoaamuna oli neuvola, siellä oli kaikki hyvin taas, juteltiin niitä näitä neuvolatädin kanssa ja melkein tunti siinä käynnissä vierähtikin sitten. Torstaina oli aamulla perhevalmennus ja se ei kyllä ollut yhtään mun juttuni. Koko ryhmä oli liian iso ja mua meinasi ahdistaa ihan tosissaan siellä. Äiti oli mukana, mutta eipä siitä paljoa ollut apua. Lisäksi kun olisi pienissä ryhmissä pitänyt pohtia ja keskustella, niin mä en sitten osallistunut siihen ollenkaan. Mä en tykkää nimittäin ollenkaan tehdä ryhmäjuttuja, jos en tunne muita ryhmän jäseniä. Muutenkin oli todella inhottavaa olla siellä, kun olin nukkunut yön kohtuullisen huonosti ja tosiaan se ryhmän koko ahdisti ja paljon. Äitini joutuikin sitten lähtemään kesken pois, kun hänen piti ehtiä viimeistään kymmeneksi töihin, joten itsekin lähdin sitten hänen kanssaan samaan aikaan. Sanoin neuvolatädilleni (joka on toinen ryhmän vetäjistä) tästä asiasta ja sovimme hänen kanssaan, että jutellaan perhevalmennuksessa läpikäytävistä asioista sitten neuvolakäyntien yhteydessä.
Torstaina tapasin myös sukulaisia, kun kävin pikkusiskoni kanssa tätimme luona kylässä ja siellä oli myös mummi. Vietinkin pikkusiskon, tädin, mummin ja serkkujen kanssa oikein mukavan iltapäivän ja illalla sitten kävin vielä heittämässä pari kaveria keskustaan.
Tänäaamuna heräsin kiukkuisena, kun Vanu herätti taas ensin kolmen aikaan yöllä ja sitten vielä aamulla piti minua pitkään hereillä. Eikä auta kissan lukitseminen pois makuuhuoneesta, kun sitten alkaa niin hirveä maukuminen, ettei pysty nukkumaan senkään vuoksi. Nyt tuo nukkuu tyytyväisenä sohvalla oikeassa röhnäysasennossa, joten voin vaan todeta "kiitti näistä". Kaiken lisäksi selkä reistailee taas, yläselkä todella kipeä ja en tiedä mitä taas tämän selän kanssa tekisin. Töissä ei onneksi joudu pahemmin painavia juttuja enää nostelemaan, mutta ihan suoraan sanottuna, ei se kumartelukaan enää helppoa tämän mahan ja selkävaivojen takia ole.
Nyt kuitenkin odottelen exääni apukäsikseni tänne, sillä hän lupasi tulla auttamaan tuon toisen runkopatjan kanssa, että saan sängyn leveäksi. Äitini osti minulle kaksi 80cm runkopatjaa, jotta saisin leveämmän sängyn, sen 120cm sängyn tilalle, joka meni pikkusiskoni käyttöön. Toisesta runkopatjasta vain puuttui jalkojen kiinnitysruuvit, joten nyt kun ne on tulleet, niin pyysin exän avuksi. Lisäksi ex pääsee leikittämään Vanua, sen verran paljon hän kissoista tykkää, että tiedän hänen kyhnyttävän Vanua paljonkin. Todennäköisesti hän tulee ovesta sisään, tervehtii minua ja keskittyy sitten Vanuun. Hän onkin oikea kissamies!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti