Huoh, mua kyllästyttää jo nyt, vaikka on vasta ensimmäinen kolmesta saikkupäivästä menossa. Tänään ei pystynyt töissä täyttä päivää olemaan, vaan oli pakko käydä työterveyshoitajalta hakemassa sairaslomaa, lääkärille kun ei aikaa saanut. Kolme päivää sain ja sit täytyy mennä lekurille käymään, jos ei selkäkipu helpota. Tiedän tosin jo valmiiksi, että ei se helpota. Se on jo viikon verran vaivannut ja vapaapäivistä ei ole ollut apua. Toisinaan on aamulla parempi (kuten tänään), mutta toisinaan on vaikeuksia päästä sängystä ylös, kun sattuu niin vietävästi. Eilen paikallistin tarkan kipupisteen tuolta selästä, aikalailla selän keskivaiheilla, selkärangan oikealla puolella on kipeä kohta, josta kevyesti painamalla sattuu niin pirusti, että meinaa jalat lähteä alta, jos seisoo sillä hetkellä. Siitä se kipu sitten säteilee ylemmäs selkään. Täytyy yrittää hieroa kylmägeeliä itse tuonne selkään, vaikeatahan se on, mutta jos se helpottaisi sen verran, että saa nukuttua kunnolla. Särkylääkkeitä kun ei pahemmin uskalla ottaa, ja tänään totesin, ettei se Para-Tabs kovin pitkään auta... Saa nähdä joutuuko sitä hakemaan lääkäriltä lisää saikkua, jos joutuu niin taidan mennä suoraan neuvolalääkärille, nuo työterveyslääkärit kun ovat tuolla työpaikassani vähän mitä ovat.
Kotona olen kuitenkin pyrkinyt tekemään vähän kotihommia, lauantaina jäin myös selän takia pois töistä ja silloin pesin vaatepyykkiä, samalla tuli pestyä loputkin vauvanvaatteet, ne tummat. Tänään puolestaan löysin Vanu-kissan tekemät kakat yhdestä pari yötä käytössä olleesta pikkulakanasta (jouduin nukkumaan muutaman yön vain 80cm leveällä sängyllä ja tuo lakana siis kyseessä). Ensimmäinen väärään paikkaan tehty jätös, ja Vanusta kyllä näki, että se tiesi tehneensä väärin, sillä kun kannoin lakanan vessaan ja aloin siitä tuota kakkakasaa vessapaperin avulla siirtämään pönttöön, niin kissa vältteli todella pitkään katsettani eikä tullut ihan kovin lähelle. Yleensähän Vanu kiehnää todella paljon kyljessä, nytkin nukkuu selkäni takana. Totesin tuota lakanaa vessaan viedessäni "Vanu eikäää..." ja tosiaan sen jälkeen koko kissa vältteli minua jonkin aikaa. Laitoinkin sitten lakanapyykkiä koneeseen ja sain tehtyä näin vähän kotihommia tänäänkin.
 |
| Meillä nukkuu kissakin pää tyynyssä |
 |
| Vanu tuli esiin piilostaan tyynyn ja sohvan selkänojan välistä |
Muuten ei kuulu mitään sen erikoisempaa. A liikkuu paljon, mutta kivuliaita potkuja en ole saanut kärsittäväkseni (vielä), välillä tosin neiti tunkee väkisin kylkiluita vasten tai jää nojaamaan johonkin kohtaan niin, että vähän vihloo ja joudun tönimään A:ta, jotta hän siirtyisi. Selän kanssa kärsitään se mitä kärsitään, muuten pyrin kuitenkin nauttimaan elämästä ja Vanun seurasta. Pikkukisu on niin ihana, ettei sitä voi olla rakastamatta. A:llekin kertoilen aina Vanun tempauksista. Edellisestä postauksesta unohdin muuten mainita neuvolakäynnin lukemia, joten laitetaan ne nyt tähän sitten:
rv 30+1 (28+0)
paino 58,4kg (57,8kg)
muutos +280g (+233g)
RR 95/58 (102/56)
pissa - (-)
kohdunpohjan kork. 28 (25,5)
A:n syke 145 (140)
liikkeet ++ (++)
Hemoglobiinia ei mitattu taaskaan, neuvolaterkkarini sanoi, että mitataan sitten seuraavalla kerralla taas, kun se on ollut alkuvaiheessa niin hyvä ja en pidä neuloista. Hemoglobiinin ottaminen tosin vielä menee helposti, mutta kaikki verikokeet sun muut ovat paniikin aiheuttajia ja sitä synnytyksessäkin eniten jännitän - mahdollisia neuloja, pistoksia ja kanyyleitä. (IIK!) Neuvolakäynnit on nyt kahden viikon välein, joten saa sielläkin ravata todella tiuhaan tahtiin, kun alkuraskaudesta riitti paljon vähempi käyminen. Onneksi kuitenkin terkkari on mukava ja kannustava.
Vielä pakkohehkutus, sillä Vanu antoi viimeyönä ensimmäistä kertaa nukkua kunnolla! Se ei herättänyt kertaakaan, tosin illalla kun käytiin nukkumaan, niin minä pyörin hereillä ties miten kauan ja onnistuin Vanunkin pariin otteeseen herättämään. Tästä pikkukisu ei kuitenkaan närkästynyt vaan se siirtyi ensin tyynyltäni rintani tasalle ja sitten mahaan nojaamaan. Siitä sitten löysin Vanun aamulla nukkumasta, kun heräsin. Pikkukisu nukkui siis vieressäni koko yön. Ihana pikku Vanu!
Tajusin muuten juuri äskettäin, että A on hemmoteltu todellakin piloille jo ennen syntymäänsä. Pikkuneidillä kun on ponin lisäksi kissakin! En ole asiaa sen kummemmin ajatellut edes, mutta niin se vain on. Vaikka virallisesti sekä poni että kissa ovat minun, niin aivan yhtälailla ne tulevat olemaan A:n eläimiä, ja sitäpaitsi, onhan minulla suuret suunnitelmat Aapon ja A:n tulevaisuudelle, Aaposta kun on kaavailtu A:n kisaponia, jolla mamma voi vaan harrastaa rennosti tytön hoitaessa ahkeramman treenauksen ja kisaamisen - toki sillä edellytyksellä, että hän itse sitä tahtoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti